|
|
|||||||||||||||||
Paloperän kulttuuriperintö talteen ja tunnetuiksi tuotteiksi -hankeHanke keräsi ja tallensi kyläkulttuuria ja historiaa kylän tapahtumista. Hankkeen toteutusaika oli 01.09.2010-30.08.2012 Hankkeen lähtökohdat Hankkeessa toteutetaan kylähistorian ja kulttuurin tallentamista koskeva osio. Hankkeen aikana toteutetaan historiankeräämisen lisäksi mm. eteishallin näyttelyn suunnitteleminen ja toteutus, Historian keräämisessä käytetään apuna erilaisia arkistoista yms. löytyvää tietoa, pöytäkirjoja, tilastoja sekä suullista tietoa toimijoiden ja asukkaiden haasteluilla. Vanhat valokuvat, esineet ja kirjeet kertovat omaa tarinaansa. Tämä hanke on rahoitettu Pohjoisimman Lapin Leader ry:lle myönnetystä EU:n maaseuturahaston ja Manner-Suomen maaseudun kehittämiskiintiöstä.
Historia- ja kulttuuriperintöaineiston kerääminen Paloperän kulttuuriperintö talteen ja tunnetuiksi tuotteiksi -hankkeessa kerätään Paloperän kylää koskeva historia- ja kulttuuriperintöaineisto eri aikakausilta joulukuun 2011 loppuun mennessä. Historiatyöryhmän tehtävät on jaettu jäsenten kesken niin, että suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Kyösti Palojärvi ja Arto Kivelä, porotaloudesta Markku Isojärvi, talojen, asukkaiden ja sukujen historiasta (sodan jälkeinen aika) Marjatta Tuomikoski ja Inkeri Nieminen ja haastatteluista Esko Rytilahti ja Ritva Kivelä. Maatalouden kokoaa Erkki Vuorela ja sota-ajat Hannu Tuovinen. Lisäksi työhön osallistuu kyläläisiä omilla muisteluksillaan. Historia-asiantuntijana toimii Sallan historian kirjoittanut FM Hannu Heinänen. Hankkeen koordinoijana toimi 9.6.2011 saakka Marita Iso-Heiko (Leskinen) ja 10.6.2011 lähtien hankevetäjä Katja Ojaniemi.
Historia tiivistelmä Muinaisuudesta tulleiden pyytömiesten asuinsijoille syntynyt kylä on kokenut monia vaiheita. Kylän järvien rannoilta on löydetty merkkejä kivikauden asutuksesta. Myös saamelaisten tiedetään käyttäneen kylän maita ja apajapaikkoja jo kauan ennen ensimmäisten uudistilojen syntyä. Ensimmäiset uudistilat syntyivät Palojärven rannalle ja Kivelän perälle 1700-luvulla. Isojärven ranta-asutus on lähtenyt liikkeelle jonkin veran myöhemmin. Tästä Paloperän kyläkuva on vähitellen muotoutunut näiden kantatilojen ositusten ja joittenkin uusien asukkaiden kylälle muuton seurauksena. Talvi- ja jatkosota katkaisivat voimakkaan kehityksen vaiheen. Paloperänkin asukkaat joutuivat palaamaan raskaita menetyksiä kokeneina evakosta ja rintamalta kotiensa savuaville raunioille. Sodan loppuvaiheessa Paloperän talot poltettiin. Vain Kivelän perän kaksi taloa ja Jokelan ja Puurusenrannan talot Palojärven rannalla säästyivät. Pian kuitenkin uudet kodit nousivat tuhkasta entistä ehompina ja jo vuosikymmentä myöhemmin upouuden kansakoulun pihalla kirmasi n. 50 lasta. Paloperä oli kukeimmillaan 1960-luvun alussa. Tuolloin kylällä toimi koulun lisäksi kaksi kauppaa ja asukkaita oli 30 maatilalla yhteensä n. 250 henkeä. Jumiskon voimalaitoksen rakentaminen 1950-luvun lopulla oli merkittävä asia Paloperän kehityksessä. Voimalaitoksen rakentaminen antoi monille työtä, mutta merkitsi kylän tärkeimmän joen, Köykenejoen, kääntämistä keinotekoisessa putkessa kokonaan toisaalle. Maatalouden nousu ja kylän myönteinen kehitys katkesi Paloperälläkin 1960-luvun lopun peltopaketteihin ja maatalouden alasajoon ja väestöpakoon. Uusi vuosituhat on tuonut uuden jälleenrakennusaallon. Vasarat paukkuvat taas kylän järvien rannoilla, tällä kertaa loma-asuntojen rakentajien kourissa. Loma-asuntoja on tätä nykyä jo vanhoja taloja enemmän. Vanhoista taloista 12 on tällä hetkellä ympärivuotisesti asuttuina, 13 taloa käytetään lomanviettotarkoituksiin ja 3 taloa on kokonaan autiona. Hannu Heinänen: Sallan historia/otteita Paloperän historiastaOte: Lappi ja lanta yhdistyvät/Hannu Heinänen Sallan historia sivut 68-69 Vuonna 1749 annettiin lapinsäädös, jonka mukaan uudisasukkaaksi asettamiseen vaadittiin maaherran lupa. Jos se myönnettiin, oli asukkaan kahden vuoden kuluessa rakennettava “jonkinlainen alku” asumukselle ja raiviolle. Mikäli uudistilalla asui useampia 21 täyttäneitä miehiä kuin mitä katsottiin tarpeelliseksi, oli näiden “ylimääräisten velvollisuus ottaa oma uudistila, pestautua palvelukseen tai mennä armeijaan. Säännös siis turvasi uudisasujan edut paremmin kuin alkuperäisväestön edut. Lappalaisväestön elinmahdollisuuksia tosin pyrittiin turvaamaan, sillä sillä uudisasukkaiden metsästysaluetta yritettiin rajoittaa. Uudisasutuksen leviäminen ei aina sujunut mutkattomasti, sillä paikallinen väestö vastusti tosissaan sitä. Kerran Kuolajärven, Kuusamon ja Kitkan asukkaat olivat tahallaan polttaneet Palojärvellä asuneen uudisasukkaan pirtin. Asiaa käsiteltiin Kuolajärven käräjillä tammikuussa 1758. Oikeus määräsi tuhopolttajat maksamaan vahingosta kärsineelle 30 kuparitaalaria. Lapin vuodit saivat vuonna 1760 asutusta koskevat uudet ohjeet. Niiden mukaan lappalaisista ja varsinaisista uudisasukkaista oli pidettävä omaa maakirjaa. Käytännössä tämä johti siihen että Kemin lapissa lappalaiselinkeinoja harjoittaneet lappalaiset muuttuivat vuotien tileissä uudisasukkaiksi. Daniel Pentinpoika Kelan uudistilan katselmus oli esillä käräjillä maaliskuussa 1765. Tila sijaitsi Palojärven sisäjärvellä eräässä lahdessa. Pelloilta oli mahdollisuus saada kahden tynnyrin sato, sillä maaperä oli hyvä. Niittyjä Kelalla oli 24 kappaletta, jotka sijaitsivat jokien, järvien ja lampien lähellä tai rannoilla. Heinää oli mahdollisuus käydä niittämässä esimerkiksi Palojärvellä, Rytijärvellä, Rytijoella ja Lamminojalla. Niistä kertyi yhteensä 25 kuormaa ja 7 rukoa heiniä. Kalastuspaikkoja oli yhteensä 14. Kela liikkui muun muassa Palojärvellä, Kalliojärvellä, Rakasjärvellä, Suomujärvellä ja Särkilammella. Juhani Palojärven kanssa hänellä oli yhteinen kalastus kahdessa paikassa. Daniel Kellalla oli oikeus tarvittaessa ottaa metsästä rakennus-, aidas- ja polttopuuta. |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
