Kinttaanpirtti -varattavissa juhliin ja majoitukseen

Kylätalo Kinttaanpirtti sijaitsee kauniilla paikalla jokivarressa järvien välisellä kannaksella. Rakennus valmistui vuonna 1948 kouluksi, mutta koululaisten siirryttyä muualle jo 1960-luvun lopulla tilat muutettiin majoitus- ja kokouskäyttöön.

Kinttaanpirttiä on mahdollista varata juhliin ja majoitukseen ympäri vuoden. Vuokratuotoilla katetaan kylätalon ylläpitoa.

Majoitushuoneita on kuusi, jonka lisäksi löytyy suuri keittiö, sauna, pesutilat ja sali, jonne mahtuu noin 60 henkilöä. Rannalla on tavallisen saunan lisäksi savusauna, vene ja kota, jossa voi istua iltaa tai vaikkapa savustaa kalasaaliinsa. Suomutunturille Kinttaanpirtiltä on matkaa vain parikymmentä kilometriä.

Kylätaloa on remontoitu 2011-2012. Taloon on uusittu ulko-ovet, vaihdetty ikkunat ja räystäslaudat, portaita on uudistettu, keittiö on kalustettu uudelleen ja mm. muurattu uusi hella. Eteiaulan lattiaan on uusittu lattilankut ja laitettu lämpöeristystä alle.

Vuoden 2019 aikana Kinttaanpirtin lämmitykseen tehtiin mittava uudistus, jolloin uudeksi lämmitysjärjestelmäksi vaihdettiin maalämpö.

Kinttaanpirtin omistavat Paloperän osakaskunta ja Etelä-Sallan Erä.

Tiedustelut

Jarmo Palojärvi puh. 050 512 3487

 

.

Rantasauna

KINTTAANPIRTTI TARJOAA MM. SEURAAVIA MAHDOLLISUUKSIA:

  • ERILAISTEN SUKUJUHLIEN PITO
  • MAJOITUS AINA 20 HENKEEN ASTI
  • PILKKIRETKET
  • MOOTTORIKELKKAILUTUKIKOHTA
  • LUONTOVAELLUSTUKIKOHTA
  • METSÄSTYSTUKIKOHTA MAALINNUN,HIRVEN JA KARHUN METSÄSTYKSEEN
  • LOMAILUPAIKKA KAUNIISSA MAISEMASSA , VARATA VOI PÄIVÄSTÄ KUUKAUTEEN
  • MAJOITUSPAIKKA METSÄTÖITÄ TAI MUUTA TYÖKEIKKAA TEKEVÄLLE
  • YM. YM. KYSY LISÄÄ  MAHDOLLISUUKSISTAMME !
 
 
 
Y-tunnus: YTUNNUS
Osoite: OSOITE , 96500 ROVANIEMI
Puh: 0000000000
Sähköposti: EMAIL
 
© AAAAAAAAAAA Oy 2012